Olemme pitkän historian omaavat ystävät. 80-luvun lopulla kiinnostivat baarit, ekat muksut ilmaantuivat kummankin perheeseen 90-luvun lopulla ja 2000-luvulla heräsi kiinnostus ruokaan.

Olemme vuosien ajan tehneet toisillemme vuorotellen ruokaa. Lapset hoitoon ja teemana uudet maut yhdistettynä hyviin juomiin ja leppoisaan yhdessäoloon. Ruokavierailut ovat olleet kiireisten lapsiperheiden henkireikä, jaksamisen lähde ja luksusta arjen keskelle. Kaikki ruokailut päivämäärineen ja tarjoiluineen on kirjattu yhteiseen vihkoon ja iloisiin muistoihin.
 

Lumo on ruokatapaamistemme tuotos ja lapsi. Huomasimme usein keskustelevamme ruuan tuottamisesta ja erityisesti siitä, mistä Raumalla voi ostaa laadukkaita ruokaraaka-aineita, jotka olisi tuotettu mahdollisimman lähellä ja puhtaasti. Suoramyyntiä tiloilta oli jonkin verran tarjolla, tori oli aarreaitta, mutta aukioloajat olivat lyhyet ja isot kaupat tarjosivat niukan luomuvalikoimansa sekä usein nahkean laadun. Tuotteiden hankinta tuntui hankalalta ja työläältä. 

Raumalta siis puuttui puoti josta saisi kaiken ”yhdeltä seisomalta”! Ei muuta kuin pohtimaan, olisiko meistä ruokapuodin pitäjiksi. Siitä se sitten lähti. Sopivan tilan löydyttyä hanke sai tuulta purjeisiinsa ja löysimme rohkeuden irtaantua edellisistä työpaikoistamme.

 

 
Powered by Smart Kotisivutyökalu