Johan & Nyström Ethiopia Welena - 250g


Kuvaus

Shakison alue ei ole perinteisesti ollut keskittynyt kahviin, sillä alueella on runsaasti kultaesiintymiä. Alueen esiintymät ovat tuoneet ihmisiä ympäri maan jahtaamaan sitä todellista onnenpotkua kullan muodossa. Juuri tämä oli yksi syistä miksi Tesfaye kumppaneineen halusi kehittää alueen kahvinviljelyä, sillä sen avulla alueelle saataisiin jotain pysyvämpää elinkeinoa. Shakison alueen kahvit poikkeavat melko tavalla esimerkiksi Sidamon ja Yirgacheffen alueen kahveista vaikka pääpiirteittäin niissäkin on vastaavaa pestyille kahveille tyypillistä sitruksisuutta sekä kukkaisuutta. Shakison alueen kahvit ovat hedelmäisempiä ja marjaisempia sekä niissä on enemmän runkoa. Erot maussa syntyvät maaperästä sekä alueelle tyypillisistä kahvilajikkeista. Toki makuja vielä korostaa kahvimarjojen pitkä fermentointi sekä niihin käsittelyvaiheessa jätetty luontainen sokeri.